Hello! Long time no see! Huomenna tulis kuukaus tosta päivityksestä, mut en anna sen tapahtua! Tänään tulee tämä kauan odotettu kuudes osa :) Muutin tätä sen verran, että noi loppupuheet ei pidä tässä enää paikkaasa. Nyt, enjoy:

Janne lähti Janicen kanssa heti samana iltana lääkäriin, mutta hengenahdistukseen ei saatu kunnon vastausta. Lääkärit epäilivät allergiakohtausta. Janne oli tästä kaikesta tapahtuneesta todella järkyttynyt. Hän eli kuin sumussa. Hän käsitteli vaimoaan kuin hentoa lasienkeliä, joka väärästä liikkeestä särkyisi.

Janice arvosti kuitenkin toista mahdollisuuttaan. Hän vietti lastensa kanssa enemmän aikaa kuin koskaan. Hän vain toivoi, ettei mikään veisi heitä pois hänen luotaan. Janicen ja Jannen välit olivat parantuneet huomattavasti. Janice tajusi, kun on menettämänsä jonkun tärkeän henkilön, että vasta silloin tajuaa, miten tärkeä tämä kyseinen henkilö onkaan.

Tim oli taaperoista se itkuisin. Poika itki ja parkui yötä ja päivää. Lopulta tuli se sitten, että hampaathan siitä leuastaläpi tuli :(

Eikai tämä vain...?

- kyllä! Uutta Woodiahan sieltä pukkaa. Janice oli päättänyt, että tutustuisi naapureihinsa, kun ei ollut kuluvina vuosina muutakuin tervehtinyt heitä. Nyt oli vuorossa Adalmina Derrek. "Moneskos tuo teille onkaan nyt?", Adalmina kysyi katsoen pyöristynyttä vatsaa.. "Neljäs", Janice sanoi naurahten. "Ja niin nuoriakin olette vielä!" No, nuoria ja nuoria, kohta se vanhuus koputtaa Janicenkin ovelle.

Niin koitti Andyn ensimmäinen päivä koulussa! "Huomenta, valitse paikkasi vapaasti", kuski huikkasi. Andy nyökkäsi ja istuutui hermostuneena penkille. Niin linja-auto lähti kohti opin ahjoa.

Kun taas sillä välin nämä kaksi pikku vintiötä rellestivät ympäri taloa. Pian hekin kuitenkin väsähtivät ja lopettivat hetkeksi.

Illan tullen Andy ja Janne menivät jälleen heittelemään palloa ja keskustelemaan kuluneesta päivästä. "Onko koulun pakollinen? Se on ihan mälsää!", Andy nurisi. Janne pyöräytti silmiään huvittuneesti ja alkoi selittämään koulutuksen tarpeesta. "Okei okei, asia selvä."

Mutta silti koulu tuotti Andylle ongelmia ja se ajautui siihen, että läksyt tehtiin kiireessä eteisen lattialla juuri ennen bussin tuloa.

Koska Woodeilla ei ollut talossaan ainuttakaan elektroniikkatuotetta, ainut hupi oli pomppia vesilammikoissa. Noh, hupia se ei ainakaan sille ollut, kuka ne joutui siivoamaan. Loppujen lopuksi Janne soitti ammattilaisen vakituiseen käymiseen heillä. Pian olisi kuiva lattia ja iloinen mieli kaikilla.

"Wood", Janne vastasi. Hiljaisuus. "Janice?", kuului toisesta päästä. "Eikun Janne, Janice on vaimoni. Kuka kysyy niin voin kertoa hänelle että soittaa sinulle myöhemmin? Onko asia tärkeäkin?". Kului taas hiljaisuus. "Haloo?", Janne kysyi. Kohta kuitenkin tuntematon henkilö vastasi: "Tulet kyllä itse näkemään sen." Ja puhelu katkesi.

 

seuraava osa tulee huomenna!

 

 

Pahoittelen tätä päivitystaukoa, mutta toissa viikolla olin tetissä toisella paikkakunnalla, sitten oli loma ja nyt tää viikko on menny vaa koulun käynnissä ja suunnitellessa vähän kaiken näköistä. Lupaan, että viimestään sunnutaihin mennessä on uus postaus! Ja voin sanoa, että unohtakaa noi jutut mitä lupailin tähän osaan, oon kehitellyt jo muuta :)

Pitkä osa on tulossa, kaikki kuvat on valmiina. Enää pitäisi kattoo missä järkässä ne tulikaan ja sitten teksti kirjoittaa.

Osa vitonen, olkaas hyvät :)

Jos raskaus ei ollut helppo, itse äitiys oli paljon vaativampaa. Kaikkien hermot oli kireällä. Koskaan ei saanut nukkua, aina kun pääsi uneen alkoi kuulua lapsen itkua. Tätä se on, parasta tottua, Janice.

"Sally! Miten ihana kuulla sinun ääntäsi!", Janice huudahti puhelimeen. "Aa, mitenkö mennyt, ihan hyvin.. Andy on vain aika vaativa lapsi. Haha, aivan" Sally ja Janice puhuivat tuntitolkulla ja kertoivat kaiken kuluneesta ajasta. Sally lupasi tulla katsomaan poikaa joku päivä. "Mutta joo, pitääkin mennä nyt kun Andy haluaa ruokaa varmasti. Heihei!"

Kuitenkaan mikään ei tuntunut sujuvan, lavuaarit vuosi vettä..

... ja ilmeni uusi raskaus. Edellisestäkään ei ollut kauaakaan, ja uuta jo pukkasi. Mitenköhän Janne tähän reagoisi?

-Aviomies-mäisesti? Kyllä! Tämähän on jo suurta edistystä. Janne passitti heti ilouutisten jälkeen Janicen lepäämään ja lupasi korjata hanan. Noh, sehän oli helpommin sanottu kuin tehty.

"Mistä sinä olet perinyt tuon kantavan äänesi..", Janice mumisi unissaan. Tämä raskaus oli edellistä paljon raskaampi ja huolehtia sitten siinä samassa toisesta lapsesta samaan aikaan. Janne yritti epätoivoisesti auttaa ja parantaa Janicen mielialaa, mutta alkoi itsekkin olla niin väsynyt siihen ainaiseen rahan puutteeseen ja väsymykseen, ettei hänestä oikein mitään apua ollutkaan.

Tuleva vauva vaati niin paljon ruokaa, ettei Janice ehtinyt valmistaakkaan mitään, vaan joutui turvautumaan jo hieman vanhentuneeseen ruokaan.

Ja ruokalinjalla mennään edelleen, täällä kertaa juustovoileivän merkeissä. Janice ei tehnyt muuta kuin syönyt, nukkunut, syönyt, nukkunut. Andyn hoito oli melkein kokonaan Jannen vastuulla. Ei näin.

Jannekin näytti olevan raskaana. No ei sentään, vaikka lapsen huoltaminen oli raskasta, silti Janne pääsi vähän pyöristymään. "Ohhoh! Janice, meitä isomahaisia on tässä talossa nykyään kaksi! Heh heh"

Ruokaan rakastuneena Janne koitti yllättää avovaimonsa herkullisella aterialla, mutta se meni pieleen... ja pahasti. "Herra jumala sentään, mene turvaan!", Janne huusi liekkien loimutessa...

... mutta liian myöhään. Vauva halusi ulos heti, eikä siinä tilanteessa mihinkään olisi enään ehdittykään. Tuttu huuto kuului Woodien talossa.

Mutta kuinkas ollakkaan, ei yksi riittänytkään, vaan näitä naperoita tuli kaksi taloon. Tim ja Will Wood.

Äitiyslomalle Janice ei malttanut jäädä, koska perhe tarvitsi rahaa kiperästi. Janne jäi hoitamaan kolmea vauvaa. Janice oli uupunut ja väsynyt, mutta silti hän halusi lähteä töihin. "Huomenta!", hän sanoi iloisesti kuskille, jota ei ollut nähnyt pitkiin aikoihin. Hymyn värekkään ei käynyt kuskin huulilla hänen vastatessaan.

Janne oli todella omistautunut vauvojen hoitoon. Andy, Will ja Tim olivat kaikki samannäköisiä. Äidin ihonväri, silmät ja hiuksien väri. Välillä hän alkoi jo sekoittamaan heitä keskenään. Janicen raskaiden työpäivien jälkeen Janne hoiti vauvat nukkumaan ja vaihtoi vaipat. Talo oli myös sen näköinen, vaippoja ja tuttipulloja ympäri huushollia.

Pian saapui se suuri päivä, kun Andy täytti vuosia. Hänestä kasvoi oikein suloinen taapero. Vain isä ja kaksoset olivat todistamassa tätä tilaisuutta. Janicen tultua töistä kotiin häntä alkoi harmittamaan toden teolla, että hän ei koskaan ole todistamassa mitään suuria tapahtumia, koska hän on aina töissä. Janne oli samaa mieltä hänen kanssaan. Rahojen avulla saatiin uudistettua vähän kalustoa ja samalla vaihdettiin järjestystä.

Andy oli oikein vilkas taapero. Vaikka hänellä ei ollutkaan kalliita ja hienoja leluja, hän keksi kyllä keinon viihdyttää itseään nimittäin vessanpöntön! Hänen jälkeen saikin olla aina luutu kädessä. Andy oli muutenkin todella iloinen taapero.

Illan tultua Janice halusi Andyn muistavan jotain hänestä tämän ollessa aikuinen, joten hän alkoi opettamaan poikaa puhumaan. "Sano nalle", hän pyysi. "Galle", Andy koitti toistaa. "Ehei, vaan nalle. Nalle", hän toisti. Välillä molemmat turhaantuivat, mutta loppujen lopuksi Andy oppi puhumaan.

"Gnalle, gnalle, minä tahtoa gnalle!", Andyllä riitti puhumista, vaikka kaikki sanat eivät täydellisesti tullutkaan. Vesilammikoissa oli myös kiva roiskia, mutta ei kiva sille, joka ne joutuu luutuamaan.

 Janicen uusilla ylennyksestä tulleet palkkarahat käytettiin oitis lattiaan ja seiniin. Paljaan seinät ja lattiat eivät pidemmän päälle olleet kovinkaan kotoisat. Talossa ei kuitenkaan ollut seiniä erottamaan huoneita, koska rahat eivät yksinkertaisesti riitä sellaseen. Myös Janicen ja Jannen välit olivat hieman lämmenneet, mutteivat paljoa. Lapset veivät niin paljon aikaa, ettei heille jäänyt yhteistä aikaa juuri ollenkaan.

"Kuka on äidin kulta? Olisiko se vaikka Tim? Olisiko?". Janice rakasti leikkiä lasten kanssa ja lapset ilmeisesti Janicen kanssa. Tim oli hyvin iloinen lapsi ja viihtyi hoivattavana.

Will taasen viihtyi Jannen hoivattavana. Kokonaisuudessaan nämä kaksi saivat kauhean äänen aikaan. Molemmat huutavat kurkku suorana ja vanhemmat ja Andy hermostuvat.

Kaksosten syntymäpäivät saapuivat rytinällä. "Yksi, kaksi, kolme!"

Timistä ja Willistä kasvoi oikein suloisia taaperoita. Oikein vanhempien silmäteriä. nyt täytyy myöntää, etten muista kumpi on kumpi, mutta tarkistan asian mahdollisimman pian.

Myös oli Andyn aika kasvaa lapseksi. Emoletti säilyi eikä Janicen pyynnöstä suostunut luopumaan siitä.

Heti kasvun jälkeen Janne lähti poikansa kanssa pihalle pallottemaan. Kauaa he eivät ehtineet pallotella, kun huuto sisältä keskeytti leikin.

"Joku... auttaa! En... saa.. henkeä" ja niin Janice luhistui maahan käpertyneenä makaamaan.

"Antakaa vielä mahdollisuus! Minä pyydän!", Janne juoksi sisälle. Viikatemies oli jo siirtämässä Janicea tuonpuoleiseen, mutta antoi viimeisen mahdollisuuden. "Jos arvaat oikein, vaimosi saa luvan elää. Kummassa kädessä elämän liekki on?", viikatemies jyrisi. Hetkeäkään empimättä Janne vastasi: "Se on oikeassa kädessä, tunnen sen." Ja oikeinhan se oli - Janice sai toisen mahdollisuuden.

Mikä aiheutti Janicen hengenahdistuksen? Mitä oven takaa löytynyt kori sisältää? Kaikki tämä selviää ensi osassa! Tässä osassa tekstiä ei ole paljoakaan ja aika meni nopeasti, mutta koitan nyt jos vähän tasaisi tätä vauhtia.

 

 

 

 

 

Osa nelonen, nyt päästään ajantasalle tässä tarinassa! Tai no melkein, ens osassa :D Tästäki puolitan, muuten tulis kauheena tavaraa yheen osaa. Ja onhan tässä jo neljä osaa menny, ei ens vaa seuraavassa (eli kutosessa huoooh, vasta silloin :D ) tulee Janicen menneisyydestä vähän jotain esille. Et se ei ollu mitää et keksin vaa jotain, on mulla siihenkin ässä hihassa ;) plus voin sanoa, että en yhtää tiiä miten saisin tän ja nää kuvat koottua järkeväksi tän tekstin kanssa. Ois nii helppo vaa läntätä kuvat ja siitä saisitte kattoo, mut eheeei en tee sitä :) Skipakkaa teksti jos ei viiti lukee :D Nyt alkujossittelut siksee:

//edit menneisyydestä tulee nyt tässä osassa jo, mutta itse menneisyyden haamut tulevat ensi jaksoissa.

 

Janice huomasi nopeasti, ettei raskaus ole ruusuilla tanssimista. Hän oli väsynyt koko ajan ja ruokaa meni rutkasti, enemmän kuin oli varaa ostaa. Janne ei ollut ollut missään yhteydessä sen viimekertaisen puhelun jälkeen. "En minä tälläistä elämää itselleni halunnut. Asua nyt varaston kokoisessa talossa ja olla raskaana. Ei lapsen elämästä voi tulla mitään."

Kevät ja sen lämpimät tuulet olivat saapuneet Kaunialaan. Janice näki tutunnäköisen henkilön ikkunastaan. "Mitä sinä täällä teet?", Janice kysyi Jannelta. "Luuletko tosissasi että jättäisin lapseni ja sinut yksin tälläisessä tilanteessa? Haluan osallistua lapsen elämään, minulla on siihen oikeus. Sano mitä sanot, minä muutan tänne ja rakennutamme yhdessä talon, jossa asua.", Janne sanoi jatkaen: "Sitä paitsi, haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä. Minun nimeni on Janne Rieju, entä sinun?" Janicea ei naurattanut. Kyyneleet alkoivat valua hänen silmäkulmistaan. "Onko sinulla mitään hajua, mitä olen joutunut kestämään?! On näin lähellä, etten ole tarttunut jälleen pulloon!" Janne katsoi Janicea hämmästyneenä. "Kyllä, aivan oikein kuulit, entinen alkoholisti jos minua siksi voi kutsua, toinen vuosi vasta kuivilla.", Janice piti tauon puheessaan. "Ja vielä raukkamaisempi teko oli se, että olet yli puoli vuotta kateissa ja sitten yhtäkkiä palaat takaisin kuvioihin. Niinhän se oli viime kerrallakin. Pelossahan sitä pitäisi elää, että milloin herra lähtee ja saapuu uudelleen", Janice puhui korottaen ääntään joka sanalla. Syvä hiljaisuus saapui heidän välilleen. "Jos totta puhutaan, ei minulla mitään toista ole ollutkaan. Alkoi vain ahdistamaan että kuvittelit meistä jotain enemmänkin niin nopeasti.", Janne sanoi rikkoen hiljaisuuden. "Mutta olen ajatellut ja tullut siihen tulokseen, että haluan elää ja viettää elämäni sinun kanssasi."

"Saanko?", Janne kysyi katsahtaen mahaan. Janice nyökkäsi. Hän tunti itsensä niin typeräksi ottaessaan Jannen takaisin, mutta helpottihan se elämää tuplasti. Hän tunsi itsensä kesäkissaksi, joka heitetään sitten kyllästyttyä menemään. Hän vain ajatteli lapsen parasta. Janicen ja Jannen välien selvittely veisi kauan, ehkä sitten vierekkäisissä haudoissa he olisivat onnellisia. Kuka tietää.

Eräänä yönä sitten h-hetki sitten tuli. Kova kuumotus sai Janicen heräämään. Hän huusi sen minkä pystyi. "JANNE, YLÖS!! AAAAaaaA! EN KESTÄ TÄTÄ!", kantautui huuto, kunnes se lakkasi.

Jannen ensireaktio sai Janicen kummastelemaan. Kuitenkin maailmaan saapui poikavauva, joka sai nimekseen Andy. Hän oli perinyt äitinsä silmät, äitinsä vaalean ihonvärin ja äitinsä ruskeat hiukset. Isältään ei oikeastaan mitään. Janice oli onnensa kukkuloilla, mutta kuitenkin häntä kalvasi miten lapsen käy, rahat olivat todella tiukilla ja hänellä ei vielä ainakaan ollut toisiaan rakastavat vanhemmat. Muodollisuuksista he olivat menneet Jannenkin kanssa kihloihin, ettei kaupungin juoru rouvat saisi lisää puhuttavaa. Lapsi sai Janicen hautaamaan sotakirveet ainakin hetkeksi. "Janne, tule katsomaan poikaasi", hän sanoi hymy korvissa.

 

Osa nelonen loppui tähän, kommentit ovat edelleen enemmän kuin sallittuja :)

ps. haluaisitteko te pitempiä osia vaiko onko nämä lyhyemmän parempia?

//tää ainakin on _lyhyt_, muuta ei voi sanoa :s ens osasta tulee ainakin pidempi, ja siihen tulee tavaraa.

 

 

 

Osa kolmonen "pitkän tauon" jälkeen olkaas hyvä :)

"Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro, häntä ootan yhä vaan"

Seuraavat päivät menivät yhdessä sumussa. Menneisyyden muistot ryöppyivät Janicen mieliin. Hän ei tiennyt miten selvitä tästä. Yksi oli kuitenkin voimakkain näistä.

"Isä! Olen kotona! Missä äiti?" Janice juoksi portaat ylös ja ryntäsi vanhempiensa huoneeseen. Siellä hän näki vain vähäpukeisen naisen ja hänen isänsä. "... isä?" Janicen isä yritti turhaan selitellä mitään, Janice oli aivan järkyttynyt. "Toivon että kuolisit, minä vihaan sinua."  Sen jälkeen hän ei nähnyt isäänsä. Vuosien ajan hän syyllisti itseään tästä tilanteesta. Aikaa meni myös siihen, että hän pysyti jälleen luottamaan miehiin.

Janice ei tuntenut itseään terveeksi, aamupahoinvoinnit ja nukahtelut sinne sun tänne saivat hänet lähtemään lääkäriin. Uuvuttavan matkan jälkeen hän oli perillä.

"Janice Wood? Hill ottaa teidät pian vastaan... Ja entäs teidän nimenne?", hoitaja sanoi ja alkoi heti ottamaan uutta potilasta vastaan. "Mutta min..." ja samassa kuului möreä miehen ääni: "Janice Wood!"

"Janice Wood, olettaisin? Minä olen Mark Hill ja toimin lääkärinänne tänä päivänä. Istukaa vain, aloitetaan peruskysymyksillä.."

Pitkän ajan kuluttua Mark sanoi lopputuloksen. "Mitä?!" Janice huudahti. "Kyllä kuulitte oikein. Haluatteko että varaamme tarkistuskäyntejä tulevaisuuteen? Elämästä saattaa tulla kertaheitolla raskaampaa, jos ei ole jotain keneen tukeutua nyt",  Mark ohjeisti. Janice kuunteli vain järkyttyneenä kuulemaansa, kiitti ja lähti. "Ei voi olla totta, ei voi olla totta!", hän ajatteli mielessään kävellessään kotiin.

Janice näppäili tutun numeron puhelimeeseen."Janne", kuului Janicen korvaan. Huultaan purren hän sai sanottua: "Minä täällä" pienen tauon jälkeen hän jatkoi: "Olen raskaana, ja sinä olet isä."

 

Joo, nyt tuli lyhyt, anteeksi siitä :) itse peluu-vaiheessa oon paljon paljon edempänä tätä, varmaan kaks osaa. Pitää nyt saada kirjotettua että voi pelata ihan mielenrauhan kanssa :D On se aika saikkuuta välillä taistella kuvien kanssa.